Läpi koronan koettelemusten olen seurannut tuttujen ja tuntemattomien yritysten selviytymistaistelua. Nyt jos koskaan mitataan sitä, että miten nopeasti yritystoiminta pystyy muuntautumaan uusien rajoitusten ja yhteiskunnan reaktioiden mukaan. Vankalla taloudellisella pohjalla oleva yritystoiminta selviää yleensä melkein mistä vain. Samoin organisaatiot, joissa johto toimii ja päätöksiä pystytään tekemään reippaalla vauhdilla. Varsinkin pienemmille yrityksille jo vuoden kestänyt kamppailu on ollut kamalaa aikaa. Vaikeinta on varmasti ollut tapahtuma- ja ravintola-alalla. Netin kautta on vaikeaa saada lipputuloja, joten artistien ainoaksi elannon hankintakeinoksi jää helposti erinäiset sopimukset mainostoimistojen kanssa. Ravintola-alalla taas selviää parhaiten pikaruokaravintolat, joiden myynnistä suurin osa on joka tapauksesta keittiöstä pakettiin kuskin kautta asiakkaalle. Kun ravintolatoimintaan yhdistyy juhlatoiminta, niin yhtälö on mahdoton.
Tänään facebookissa vastaan tullut kirjoitus avasi ja kasteli taas omat silmäni.
”Tähän aamuun heräsin täysin uusin silmin. Vielä eilen olin yrittäjä, tänään en. Oloa voisi verrata miltei siihen kuin olisin jättänyt hyvästit rakkaalle läheiselle. Ja sitähän se yritys on vähän ollutkin… meidän perheen ”viides lapsi”. Tässähän tuo on elänyt ja kasvanut kaikkien meidän rinnalla. Ja siellä ne on kaikki meidän muksutkin vuorotellen pötköttäneet, leipomolla… pullantuoksussa ja sokerihöyryissä, pieninä kääröinä kapaloituna pullakoriin ?”
Leipuri Jenni ei ole ainut, joka on tässä tilanteessa. Omaan oikeustajuun ei oikein sovi se, että poikkeusolojen aikana osa yrityksistä kärsii kohtuuttomasti rajoitustoimista, mutta koska toimintaa ei laiteta kiinni viranomaisen toimesta, niin mahdollisuutta korvauksille ei ole.
Taloudellisesti kannattamattomia yritysmuotoja, joiden toiminta ei ollut vankalla pohjalla ennen koronaakaan ei ole syytä tukea, mutta eikö Sokerileipuri Suomisen kaltaisia yrityksiä olisi voinut auttaa kohtuuden rajoissa?
EK:n mukaan konkurssihakemusten määrät ovat suuressa nousussa lähi kuukausina. Yritykset eivät yleisesti luota hallituksen kykyyn tehdä koronarajoituksia ja erityisesti ennakoidun viestinnän puute aiheuttaa valtavia ongelmia yritystoiminnan sovittamisessa valloillaan olevaan tilanteeseen. Miten sopia maksuista vaikka vuokranantajan tai pankin kanssa, kun koko toiminnan alasajavat rajoitukset tulevat pienellä varoajalla, muuttuvat jatkuvasti, eikä niitä pysty yksioikoisesti ymmärtämään.
Suomeen saa saapua lisää koronapositiivisia ihmisiä, joten tilanne ei tule paranemaan pitkään aikaan, ellei rajoja saada hallintaan. Vuosi on mennyt ja silti tämä on hoitamatta. Missä rohkeus tehdä päätöksiä?
Suurten taruntapesäkkeiden testaukset pitää saada kuntoon. Mikäli organisaatiossa työskentelee yhteisissä tiloissa satoja ihmisiä, niin näihin paikkoihin tulee tehdä yksittäisiä harkittuja koko henkilöstön kattavia testauksia. Tuotantolaitoksien kautta leviää jatkuvasti erityisesti yhteisasuntojen vuoksi tartuntoja koko työyhteisöön ja sitä kautta eteenpäin laajalle alueiden väestöön.
Kun alueella tartuntojen määrä lähtee kasvuun, niin olisi äärimmäisen tärkeää määrittää ensin, että mistä tämä johtuu. Ei ole mitään mieltä asettaa kokonaisia kaupunkeja, aluehallintoja tai valtiota kovien rajoitusten piiriin, jos isot tartuntaryppäät ovat selkeästi peräisin esim. yksittäisen organisaation vakavista toiminnallisista puutteista, tai uusia virusmuunnoksia leviää maahan ulkomaisen työvoiman ja opiskelijoiden mukana. Mikäli ongelmana on yksittäiset karanteeneja tottelemattomat ihmiset, niin olisi kohtuullista varmentaa karanteenien toiminta tavalla tai toisella.
P.S. Tänään on tullut esille erinäisten eläinsuojelupuheluiden lomassa jo kolme korona positiivista henkilöä, jotka eivät noudata karanteenia, vaan kuljeksivat tuolla nyt tartuttamassa muita. Tuskin tiedostavat, että toiminnallaan ajavat ihmisiä työttömiksi, yrityksiä konkursseihin, kunnat ja valtiot velkaantuneiksi, sekä mahdollisesti ja luultavasti vievät jonkun hengen.