8. päivänä maaliskuuta 1975 vietettiin ensimmäisen kerran YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää. Samainen vuosi oli myös naisten teemavuosi, jota seurasi naisten vuosikymmen. Naistenpäivän historia merkityksineen on paljon yhtä liputuspäivää merkittävämpi. Historia ulottuu aina 1900-luvun alkuun asti, jolloin Kööpenhaminassa vuonna 1910 kokoontunut sosialistinen internationaali päätti naistenpäivän vietosta. 1900-luvun alussa ensisijainen tarkoitus oli edistää naisten äänioikeutta ja naisasialiikettä. Todellisen, meitä kaikkia koskettavaan, tasa-arvoon on vielä matkaa, mutta voimme jokainen vaikuttaa siihen, että mihin suuntaan sosiaalinen ympäristömme kehittyy.
YK:ssa kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus hyväksyttiin vuonna 1979 ja Suomi ratifioi sopimuksen vuonna 1986. Suomi ei kulje syrjinnän ehkäisyssä kärkimaana, mutta meillä on mahdollisuus muuttua maaksi, jossa kaikilla – myös tytöillä ja naisilla on turvallista olla. Tällä hetkellä yli 40 prosenttia suomalaisista naisista on joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai uhkailun kohteeksi 15 vuotta täytettyään. Tämä luku on järkyttävä! Erityisesti lasten vanhemmilla ja varhaiskasvatuksella on suuri rooli siinä, että pystymme takaamaan edes seuraaville sukupolville turvallisen ja väkivallattoman elämän.
Suomi on Euroopan unionin toiseksi väkivaltaisin maa naisille, vaikka esim. perheväkivalta kirjataan vain valitettavan harvoin terveystoimen tai viranomaisten toimesta ylös. Missä nämä luvut olisivat, jos oikeasti puuttuisimme ja tunnistaisimme kaiken koetun väkivallan ja häirinnän?! Nyt tapahtumat eivät pääse tilastoihin asti ja kilpailemme silti kovimman naistenhakkaajan maineesta.
Meillä on iso kehittymisen paikka seksuaalisen häirinnän ja väkivallan suhteen. Meillä on iso kehittymisen paikka perheväkivallan kierteen katkaisemiseksi. Oleellista muutoksessa on, että kukaan meistä ei hyväksy epäasiallista käytöstä ja jokainen meistä puuttuu kaikkeen epäasialliseen kohteluun, – kohdistuu se sitten itseensä tai muihin. Tapahtuu se sitten omassa tai naapurin kodissa. Epäasialliset tilanteet tulee ottaa tosissaan, eikä niitä tule koskaan milloinkaan vähätellä.
Meidän tulee kehittää tukipalveluita siten, että matalan asteen tukea on tarjolla koko maassa niin chatissa kuin puhelimessa kaikkina vuorokauden aikoina. Tukea tulee olla kaikenikäisille, naisille ja miehille, uhreille sekä häirintää/väkivaltaa tekeville. Tukipalveluiden tulee olla sellaiset, että niistä hyötyy erityisesti heikoimmissa asemissa olevat häirinnän uhrit. Tuen tulee olla niin helposti tavoitettavissa, että varmasti ensimmäisellä yhteydenotolla tuen ja avun myös saa.
Kehityksessä ja erityisesti epäasiallisen kohtelun kierteen katkaisussa oleellisessa asemassa ovat meistä vahvimmat. Ne jotka näyttävät muille suuntaa ja tekevät asiat juuri miten itse haluavat. Ne jotka viis veisaavat halventavista kommenteista ja tytöttelyistä tai pojitteluista. Kyllä me osataan, kyllä me jaksetaan ja kyllä me näytetään. Loput seuraa perästä sitten.
Me myös tuetaan toisiamme, – eikö vain?