Kirjoitin perjantaina 12.2.2021 blogikirjoituksen koskien nuorisotalojen tärkeyttä ja erityisnuorten tarpeita. Koska Jäkärlän nuorisotalon kohtalo on vaakalaudalla, niin päädyin nostamaan tämän alueen tilanteen kirjoituksessani esille. Kirjoituksessani käytin voimakkaita kuvainnollisia sanoja, joiden kirjallisena lähteenä toimi Turun kaupungin nuorisolautakunnalle vuonna 2019 pidetty esitys sekä lautakunnan Jäkärlän nuorisotaloa, Keheä, koskevat pöytäkirjat vuosilta 2019 ja 2020. Lisäksi kirjoitukseni nojautui alueen nuorten tekemään videoon, joka on vuodelta 2018.
Osa blogini lukijoista järkyttyi tästä suoran realistisesta kuvauksesta ja koki suurta ärtymystä minua kohtaan, koska en puhunut positiivisilla kuvailuilla. Koska aihe oli surullinen ja hankala, niin miten olisin voinut positiivisella kuvauksella esittää saman asian siten, että se olisi vielä ollut sisällöltään sama?
Blogini jaettiin Facebookissa alueen ryhmään, jossa valtaosa kommentoijista kertoi, ettei tunnistanut mitään esittämiäni ongelmia ja ettei kirjoituksessani ollut mitään todenperää. Mikäli kommentoijat olisivat olleet hieman tarkkasilmäisempiä, niin joukkoon tuli myös kommentteja, joissa kerrottiin, että lukija oli tunnistanut ongelmat ja osa kertoi eläneensä kuvaillulla tavalla. Nämä puoltavat kommentit sivuutettiin täysin valtavirran kova äänisen mielipahan alle. Tässä kohtaa on hyvä pysähtyä ja miettiä, että kenen vuoksi alkuperäisen kirjoitukseni laadin.
Jäkärlä ei ole alueena poikkeava, vaan esitettyjä ongelmia esiintyy meidän kaupunkimme kaikilla alueilla. Näissä ongelmissa on vain se erityisyys, että koska ne koskettavat vain harvoja meistä, emmekä kaikki niitä koskaan kohtaa, niin emme myöskään tarpeeksi ponnekkaasti välttämättä puutu niihin. Monet meistä pelkäävät leimautumista ja juuri tämä leimautumisen pelko estää meitä olemasta yksissä rintamin näitä ongelmia vastaan. Tuskin olen ainut, joka tuntee ihmisiä, joiden tuttavapiiri koostetaan vain sosiaalisen statuksen perusteella. Tämä on asia, mikä erottaa meidät toisistamme ja tulemme helposti sokeiksi niille ongelmille, jotka ovat toisille arkipäiväisiä, mutta emme itse usko edes niiden olemassaoloon.
Kun kirjoitin ensimmäistä kuvausta itsestäni, niin mainitsin heti, että: ”Valtuustossa tulen ajamaan kestävää päätöksentekoa. Yhdistys- ja järjestötoiminnasta minut tunnetaan rehellisyydestä, periksiantamattomuudesta ja rohkeudesta. Uskallan haastaa keskusteluun ja ajaa tärkeäksi kokemiani asioita”. Kirjoitin tämän, koska nämä ovat asioita, mitkä erottavat itseni usein porukasta. Asioiden esille nostajan rooli on harvemmin se miellyttävin, mutta sitäkin tärkeämpi.
Turussa on vuosien saatossa ajettu nuorisotaloja alas. Yleensä ensin vähennetään aukioloja, sitten vaihtuvat työntekijät (joko osa-aikaisiksi, tai sitten taloja kiertäviksi) ja lopuksi ollaan siinä pisteessä, että voidaan todeta, ettei kävijöitä ole tarpeeksi ja on perusteltua lopettaa toiminta. Lisänä tähän vielä se, että nuoria on monista eri lähtökohdista, eikä kaikille sovi kaikki palvelut. Kun kotona on vaikeaa ja etsinnässä on viihtyisä paikka turvallisen ihmisen luona, niin nuorisotalo, jossa vastassa on joka kerta eri ihminen (silloin kun sattuu olemaan auki), ei vastaa tähän tarpeeseen. Nuorisotalot eivät yksin turvaa yhdenkään lapsen tai nuoren elämää, mutta ne toimivat tärkeinä välineinä tilanteessa, jossa meillä ei ole tarjota vielä parempaakaan.
Resursseista eli rahasta on pulaa, mutta tällöin on hyvä punnita sitä, mihin me varoja haluamme ohjata, ja miten pitkällä tähtäimellä säästöjä tarkastellaan. Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle ovat valtavat. Kun asiaa tarkastelee tästä näkökulmasta, niin nuorisopalveluihin suunnatut resurssit saavat uuden näkökulman, eivätkä summat ehkä kuulostakaan niin suurilta.
Kehen toiminnan jatkamisen puolesta on tehty sisäistä vaikuttamista jo pitkään. Harmillisesti silti aukioloja on karsittu ja työntekijät ovat nyt olleet ns. kiertäviä ohjaajia. Toki jokin palvelu on parempi kuin ei mikään palvelu, mutta suunta on ollut tämänkin nuorisotalon kohdalla hälyttävä. Kuten heti tämän kirjoituksen alussa nostin esille, niin alueen tilanne on tuotu suorasanaisesti Kehestä päättävän elimen tietoon, mutta tällä ei ole ollut vaikutusta. Tämä oli yksi syy, miksi nostin nuorisotalojen tarpeen blogissani esille.
Blogini jälkeen sain ensin positiivisia kommentteja ja kiitosta siitä, että nostin hankalan aiheen rohkeasti esille. Tämän jälkeen aloin saamaan vihaisia viestejä siitä, että miksi haluan leimata lähiöitä. Tällöin huomasin, etteivät kaikki lukijat nähneet kirjoituksen todellista kärkeä, vaan se haluttiin lukea vain omista lähtökohdista käsin. Tähän voisin mainita vielä, että sukulaisiani, ystäviäni ja tuttaviani asuu kaikissa rakkaissa lähiöissämme, eikä niiden alentaminen ollut se kirjoituksen punainen lanka, vaan erityistä tukea tarvitsevat nuoret, joiden ongelmista emme välttämättä halua puhua.
Kun tämä yleinen keskustelu laantui, niin sain muutaman tulisen sähköpostin, joihin vastasin perustellen ongelmien olemassaoloa ja erityisnuorten tarvitsemia palveluita. Lisäksi minuun kohdistui merkittävää poliittista painetta sen osalta, ettei ole korrektia nostaa niitä ongelmia esille, joista niin pieni osa meistä kärsii. Tässä kohdin olin hieman ihmeissäni siitä, että jo seitsemäs henkilökohtainen blogini kirvoitti tämän kaltaista painostusta toimia enemmistön toiveiden mukaan. Koska puhuin vain pienen ryhmän äänenä, niin olin toki tähän jossain määrin valmistautunut.
Tilanne rauhoittui hetkeksi, mutta sitten minua lähestyi Turun kaupungin alueellisen nuorisotyön yksikön päällikkö, joka kertoi, ettei kirjoituksillani ole perää ja että kirjoituksessani on useita asiavirheitä. Lisäksi hän vaati, että korjaan sellaisia väittämiä, joita ei blogistani edes löydy. Tässä kohtaa harmistuin, sillä olisin toivonut, että hän olisi vaivautunut edes lukemaan kirjoitukseni, koska siinä oli hyvä kooste alueen nuorten kohtaamista haasteista, mitkä tosin olivat löydettävissä vanhoista asiakirjoistakin. Yksikön päällikkö kertoi myös, etteivät he jaa näkemystäni alueen tilanteesta ja sanamuodot ovat vääriä. Tässä kohdin kummastuin, sillä useat sanamuodot olivat suoraan kaupungin pöytäkirjoista. Seuraavassa kappaleessa yksikön päällikkö kertoo, että liikkuvat ohjaavat ovat välttämättömiä, sillä osa nuorista on siirtynyt Ypsilonin nuorisotilaan. Tässä kohtaa hän ei ehkä muistanut sitä, että pöytäkirjasta löytyy merkintä, että: ”….Jäkärlän alueen nuoria tulee ohjata aktiivisesti Ypsilonin monitoimitalossa sijaitsevan nuorisotilan käyttäjiksi ja ottaa heidät mukaan toiminnan suunnitteluun.” Voisi siis sanoa, että tämä muutos oli ennakoitavissa.
Maarian kyläyhdistys on ansiokkaasti paikannut nuorisotalon aukioloaikojen supistusta omalla toiminnallaan. Tämä on hienoa ja kertoo alueen suuresta tahtotilasta toimia nuorten eduksi. Tässä kohtaa huoleni kohdistuu taas niihin nuoriin, jotka tarvitsevat pysyvyyttä ja tuttua ihmistä, sekä osakseen myös nuoristyön erityisosaamista. Varmasti usealle nuorelle nämä esitetyt ratkaisut soveltuvat, mutta toivoisin katseen kääntyvän kaupungin tuottamien palveluiden kohdalla siihen ryhmään, joka on vaikeimmin saavutettavissa, jotta sitä ei nyt menetettäisi.
Vastasin alueellisen nuorisotyön yksikön päällikölle ja olen ilahtunut siitä, että katse alueen tilanteeseen ja yleiseen nuorisotalojen tarpeeseen oli kääntynyt oikeaan suuntaan. Kerroin, että kirjoitukseni perustuu julkisiin pöytäkirjoihin. Ihmettelin, että miksi niiden sisällön osittainen toistaminen melko tuntemattoman ihmisen blogissa nostatti tämänkaltaisen voimakkaan reaktion.
Sain nyt illalla viimeisen vastauksen, minkä yksikön päällikkö päättää seuraavasti: ”On haitallista mikäli nuorille syntyy kuva, että alueella ei ole saatavilla nuorisotyön palveluita. Täten Nuorisopalvelut julkaisevat asiasta oikaisun.” Olin melko harmistunut tästä viestistä, koska en ollut varma, että puhummeko vieläkään samasta asiasta. Päätin päättää oman viestini seuraavasti: ”On erinomaisen hienoa, jos näitä palveluita lähiöihin myös jatkossa saadaan. Niistä jos jostain, ei ole vara tinkiä. Yhden syrjäytyneen nuoren kustannukset yhteiskunnalle maksavat satoja tuhansia euroja. Puhumattakaan yksilön kohtaamasta kärsimyksen määrästä.”
Toivottavasti tämä kirjoitus avaa sitä, että miksi koin erityisen haastavissa asemissa olevien nuorten puolesta kirjoittamisen niin tärkeäksi. Heille on äärimmäisen haastavaa saada ääntä, jota ei sammuteta.
Kehen ja kaikkien nuorisotalojen puolesta,
Taru Säteri